Tämä on erikoisjakso eikä mitään tällaista ole koskaan tehty tämän blogin historiassa. Luulen silti, etten tule kertomaan mitään lukemisen arvoista, joten mahdollinen lukija voi jo häipyä eikä minunkaan kannata lukea tätä koskaan. Minä olen niin huono, ettei minun pitäisi pitää blogia.

Mutta, tämä on siis erikoisjakso,

Näin tehdään blog like a dog

Ensin pakoton historia, muuta ei sitten olekaan

Makasin sängylläni ja olin ahdistunut. Vaikka olin ollut satojen eri naisten kanssa, tunsin sisälläni ei-niin-täyteläisen tyhjyyden. Potkaisin seinää ja se tuntui ihanalta. En kuitenkaan voinut jatkaa sitä loputtomiin, sillä kohta en saanut enää jalkaani liikettä. Kun näytin jalkaani terkkarille, hän oli sitä mieltä, että minun pitäisi puhua jollekin.

Vihasin nyrkkeilyä. Inhosin niitä poikia, jotka eivät koskaan puhuneet naisista. Heille nyrkkeily oli koko elämä ja minä tunsin jo eläneeni sen. En nauttinut paljoakaan hakatessani jonkun pylvään kasvoja tai tuntiessani sen puolestaan hakkaavan minua.

Halusin tehdä jotakin oikeaa. Kirjoittaa vaikka seksikirjan. Siitä ei tullut mitään. Jo ensimmäisen sivun jälkeen huomasin runkkaavani, eikä sen jälkeen kirjoittaminen tuntunut enää hyvältä. Parin minuutin kuluttua saatoin jatkaa, mutta en koskaan jaksanut kirjoittaa paria riviä enempää. Ensinhän minun oli luettava se, mitä olin jo kirjoittanut.

Sitten eräänä päivänä katsellessani kaverini esitystä jollakin nettisivulla, hän kertoi kirjoittavansa nettipäiväkirjaa. Lukiessani sitä tajusin, että minunkin on tehtävä jotain noin pervon uskaliasta mutta silti niin tuottavaa. Ahmin tietoa kuin pakaralihaa. Pian huomasin tekeväni blogilleni kuvaa. I fuck like a duck Olin niin tyytyväinen itseeni, että halusin katsella itseäni peilistä ja niin minä teinkin parin tunnin ajan. Hädissäni keksin nimen blog like a dog ja nyt tajuan, miten huono se on. En aio sitä siltikään vaihtaa.

Seurasin säännöllisin väliajoin eli joka toinen minuutti blogini statistiikkaa. Minulla oli yksi säännöllinen lukija, vaikken ollut kertonut blogista kenellekään. Olin kuitenkin ilmoittanut tämän pinseriin, sillä antitoivoni oli niin epäpieni.

Nyt tiedän mitä tehdä sinä aikana, jolloin on juuri lauennut, eikä naiminen kiinnosta. Silloin voin kirjoittaa tätä blogia. Epätäyttymys on jo hieman hävinnyt ja minusta tuntuu, että tässä jossakin on järkeä.